sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Kiviä ja kantoja

Maatöiden hankinta aiheutti odotettua enemmän päänvaivaa. Olimme kuulleet paljon kauhukertomuksia siitä, kuinka maatyöurakoiden loppusummat olivat moninkertaistuneet alkuperäisistä arvioista. Tämän vuoksi yritimme kysellä suosituksia hyvistä urakoitsijoista tuttavapiiristä. Saimme hieman ristiriitaisen listan suosituksia ja varoituksia eri urakoitsijoista ja lähdin soittelemaan urakoitsijoita läpi.

Täytemaata tontille ei tarvinnut ajaa, koska louhetta riitti
omasta takaa yllin kyllin
Meillä oli tontista olemassa melko hyvät lähtötiedot sekä tarkat suunnitelmat siitä, millaiseksi tontti tulisi muokata. Arvelimme, että näillä tiedoilla pystymme saamaan kiinteät urakkatarjoukset; tuntihintojen kilpailutuksesta kun on melko vähän hyötyä, jos urakoitsijalla on avoin piikki tuntimäärän suhteen. Suurin osa urakoitsijoista kuitenkin tyrmäsi urakka-ajatuksen heti ja sanoi, että se tulee kuulemma meille niin kalliiksi, ettei kannata. Todellinen syy taitaa olla kuitenkin se, etteivät urakoitsijat viitsi alkaa laskea tarjouksia, sillä tuntilaskutus on helpompaa. Onneksi löytyi kuitenkin yksi urakoitsija, Hoijar & Paro trans, joka viitsi vaivautua ja laski meille urakkahinnan kaikista maa- ja KVV-töistä. Louhinnat ja murskeet jätettiin urakan ulkopuolelle, koska niiden määriä on käytännössä mahdoton arvioida ennen kun tontti kaivetaan auki.

Kalliota louhittiin yli 200 neliömetriä
Kokonaisuutena olimme erittäin tyytyväisiä urakoitsijaan. Työn jälki näytti hyvältä ja kaikki hoidettin sovitusti aikataulussa, vaikka aikataulu oli melko tiukka. Työt aloitettiin kahden päivän päästä tarjouksen hyväksymisestä ja kahden viikon kuluttua aloittamisesta tontilla valettiin jo sokkeleita.

Kalliota jouduttiin loppujen lopuksi louhimaan aika paljon, reilu 200 neliötämetriä. Lisäksi tontilla oli pari suurta siirtolohkaretta, jotka piti ampua, joten louhintatöille kertyi hintaa melko paljon. Louhintatyöt suoritti Lännen maanrakennus, joka hoiti myös hommansa hyvin ja hoiti aikataulujen sovittamisen hyvin yhteen suoraan maaurakoitsijan kanssa.

Lopputuloksena oli sorapatja, joka olisi kelvannut vaikka tenniskentäksi

Sorapeti valmistui sopivasti viikon 11 perjantaina, kun sokkelin valamisen piti alkaa seuraavana maanantaina. Kun säätiedotus oli luvattu pakkasta ja lumisadetta urakoitsija suositteli peittämään sorapatjat pressuilla. Kävin hakemassa Motonetistä 6 kappaletta suurimpia kevytpeitteitä, mitä löytyi ja aloin peittelemään pohjaa. Ihan hukkaan peittelytyö ei mennytkään, sillä seuraavana aamuna maa oli saanut 10 cm kerroksen lunta.

360 m2 kevytpeitteitä...
...jonka päällä 10 cm lunta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Real Time Web Analytics