sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Vahva valusokkeli

Valu kuivumassa
Perustusten hankinta oli tähän astisista urakkahankinnoista selkein, mutta ei sekään ihan helppo homma. Olimme päättäneet, että haluamme ehdottomasti valusokkelin, koska betonisokkelin pinta sopii sellaisenaan modenrnin talon tyyliin. Lisäksi valusokkeliurakka tuntui helpolta ostaa ja olimme kuuleet urakoitsijoista positiivisia kokemuksia.

Lähetin tarjouspyynnöt kahdelle urakoitsijalle: Talotimpalle ja Perustavalle. Kummallakin yrityksellä on hienot verkkosivut ja sivuilla tarjospyyntölomakkeet, jotka on helppo täyttää. Kului viikko - kaksi, mutta mitään ei kuulunut. No, puhelin käteen ja soittamaan. Talotimppa ei ollut koskaan saanut tarjouspyyntöämme, jonka olin verkkosivuilta lähettänyt ja myyjä pyysi lähettämään tiedot uudelleen sähköpostilla, verkkosivujen lomake kuulemma takkuilee välillä. Perustava sanoi suoraan, että heillä on niin paljon töitä, ettei heidän kannata välttämättä lähteä Vaasaan asti perustuksia tekemään. Sain kuitenkin suostuteltua heidät antamaan tarjouksen, kun olin kuullut niin paljon positiivistä kommenttia Perustavasta, niin talotehtaan kuin tuttavienkin taholta. Lopulta sain tarjoukset, joiden loppusumman erotus oli vain 0,6% tarjousten loppusummasta. Joko kyseessä on siis erittäin kilpailtu ala tai sitten hyvä kartelli :) Koska hinta oli käytännössä sama, valitsimme Perustavan hyvien suositusten perusteella.

Valumuottien kasaus aloitettiin viikolla 12 tiistaina ja jo perjantaina purettiin viimeiset muotit. Koko homma hoitui siis neljässä päivässä. Kaikesta näki, että Perustavan miehet ovat tehneet muotteja ennenkin, sen verran sutjakasti ja siististi homma hoitui. Hieman päänvaivaa aiheutti se, että vesiputken nousu oli mennyt 15 senttiä ohi oikeasta paikasta ja nousi suoraan kantavan seinän kohdalta ylös. Mutta pienellä improvisoimisella tämäkin ongelma saatiin ratkaistua. Lopuksi tehtiin tarkistusmittaukset, joista selvisi, että suurin heitto koroissa oli vain 2 millimetriä! Erittäin hyvää työtä siis, suurkiitokset Perustavalle.

Viikon 13 maanantaina Hoijar & Paro palasi taas työmaalle tekemään salaojia ja sadevesiviemäröintejä sekä ulko- ja sisätäyttöjä. Homma valmistui hienosti aikataulussa perjantaina kello 10 ja tunnin kuluttua siitä tontille saapuikin useampi tonni terästä...
Valmis sokkeli ja täytöt tehtynä

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Kiviä ja kantoja

Maatöiden hankinta aiheutti odotettua enemmän päänvaivaa. Olimme kuulleet paljon kauhukertomuksia siitä, kuinka maatyöurakoiden loppusummat olivat moninkertaistuneet alkuperäisistä arvioista. Tämän vuoksi yritimme kysellä suosituksia hyvistä urakoitsijoista tuttavapiiristä. Saimme hieman ristiriitaisen listan suosituksia ja varoituksia eri urakoitsijoista ja lähdin soittelemaan urakoitsijoita läpi.

Täytemaata tontille ei tarvinnut ajaa, koska louhetta riitti
omasta takaa yllin kyllin
Meillä oli tontista olemassa melko hyvät lähtötiedot sekä tarkat suunnitelmat siitä, millaiseksi tontti tulisi muokata. Arvelimme, että näillä tiedoilla pystymme saamaan kiinteät urakkatarjoukset; tuntihintojen kilpailutuksesta kun on melko vähän hyötyä, jos urakoitsijalla on avoin piikki tuntimäärän suhteen. Suurin osa urakoitsijoista kuitenkin tyrmäsi urakka-ajatuksen heti ja sanoi, että se tulee kuulemma meille niin kalliiksi, ettei kannata. Todellinen syy taitaa olla kuitenkin se, etteivät urakoitsijat viitsi alkaa laskea tarjouksia, sillä tuntilaskutus on helpompaa. Onneksi löytyi kuitenkin yksi urakoitsija, Hoijar & Paro trans, joka viitsi vaivautua ja laski meille urakkahinnan kaikista maa- ja KVV-töistä. Louhinnat ja murskeet jätettiin urakan ulkopuolelle, koska niiden määriä on käytännössä mahdoton arvioida ennen kun tontti kaivetaan auki.

Kalliota louhittiin yli 200 neliömetriä
Kokonaisuutena olimme erittäin tyytyväisiä urakoitsijaan. Työn jälki näytti hyvältä ja kaikki hoidettin sovitusti aikataulussa, vaikka aikataulu oli melko tiukka. Työt aloitettiin kahden päivän päästä tarjouksen hyväksymisestä ja kahden viikon kuluttua aloittamisesta tontilla valettiin jo sokkeleita.

Kalliota jouduttiin loppujen lopuksi louhimaan aika paljon, reilu 200 neliötämetriä. Lisäksi tontilla oli pari suurta siirtolohkaretta, jotka piti ampua, joten louhintatöille kertyi hintaa melko paljon. Louhintatyöt suoritti Lännen maanrakennus, joka hoiti myös hommansa hyvin ja hoiti aikataulujen sovittamisen hyvin yhteen suoraan maaurakoitsijan kanssa.

Lopputuloksena oli sorapatja, joka olisi kelvannut vaikka tenniskentäksi

Sorapeti valmistui sopivasti viikon 11 perjantaina, kun sokkelin valamisen piti alkaa seuraavana maanantaina. Kun säätiedotus oli luvattu pakkasta ja lumisadetta urakoitsija suositteli peittämään sorapatjat pressuilla. Kävin hakemassa Motonetistä 6 kappaletta suurimpia kevytpeitteitä, mitä löytyi ja aloin peittelemään pohjaa. Ihan hukkaan peittelytyö ei mennytkään, sillä seuraavana aamuna maa oli saanut 10 cm kerroksen lunta.

360 m2 kevytpeitteitä...
...jonka päällä 10 cm lunta
Real Time Web Analytics