Unelmia

Olipa kerran pikkuinen perhe – äiti, isä ja kaksi lapsosta pientä. He elelivät omassa pikkuruisessa kodissaan ja viihtyivät siellä toki, mutta toisinaan tuntui, että tilaa voisi ehkä olla enemmänkin; tilaa työskennellä, nikkaroida, ajella leikkiautolla tai muuten vain oleskella. Unelmissa oli jotain yksinkertaisen tyylikästä ja toimivaa; meidän näköisemme koti.

Omakotitalon rakentamisesta oli puhuttu lähinnä sivulauseissa, ”...sitten kun alamme rakentaa...”. Tuo kaikki tuntui niin kaukaiselta, kuin haaveelta. Kun omakotitontteja tuli jakoon, päätimme kokeilla onneamme ilman sen suurempaa pohdintaa. Yhtäkkiä olimmekin saaneet tontin ja täytyi tehdä päätöksiä loppuelämää varten; ryhtyäkö vai eikö. Päätimme varata tontin ja siitä kaikki lähti.

Meidän tonttimme. Tuo kivikasako? Kun päätökset tonttijaosta oli annettu, oli hämmentävää seistä rakenteilla olevan tien reunassa, hypellä kiveltä kivelle ja yrittää ymmärtää, että tähän kohtaan joskus rakennamme oman talomme. Tuolla tulevaisuuden kotikadullamme oli kaunis ja sointuva nimi – Kivihelmentie.